Sunnuntaina alkoi hirveä huimaus. Mummot ohittelee rollaattorilla pihalla. Ja näyttävät minuun verrattuna kerrassaan vauhdikkailta. Ei pysty ottamaan nopeaa askelta, jos erehdyt niin tekemään niin meinaa mennä taju ja tulla oksennus. Hengenahdistusta, tykytystä. Joten olen ottanut melko rauhassa... Tänään pääsen ehkä hitusen nopeammin, mutta pojan eskariin saaminen aamulla oli kuin olisi käynyt läpi triathlonin. Ehkä tuo kortisoni kuitenkin alkaa pikkuhiljaa auttamaan.

Huolenaiheena on se ettei minulla ole mitään kontrollia. Toivon että huono vointi poistuu kuin taikaiskusta,  muuten pitää alkaa tavoitella pikkuhiljaa  kiireistä hematologiani ketä on täällä vain pari päivää vkossa, ja potilaslista on tietenkin tupaten täynnä... joten pidetään peukkuja sille paranemiselle!