Good day siinä mielessä että elän tätä suvantovaihetta kun ollaan sairasloman "alkupäässä" ja olen hyväksynyt että kotona pitää olla. Tarkoitan siis sitä, että sairaslomaa on jatkettu ja sitä on vielä reilusti jäljellä. ei tarvitse miettiä ja arvioida olenko työkunnossa, kuulostella jokaista toimintaa kropassa että onnistuuko vai eikö. Ei tartte onnistua. Hissunkissuttelen, lepäilen, kotoilen. Ja herään kello kuusi aamulla. Tietäen että pääsen nukkumaan päikkäreitä tarvittaessa. On hetkiä jolloin tämä on ihan okei :)

Oli tarkoitus lähteä perjantaina tyky reissulle, siinä olisi ollut menoa ja meininkiä noin kello 8-23. Minun oli se pakko perua. Ei siinä, mikäpä olisi ollut ihanampaa kuin nauraa koko päivä hyvässä seurassa, mutta ei minusta siihen ole. Eilen kävin kangaskaupassa ja minimanissa ja sekin oli enemmän kuin riittävästi. Hortoilin ja pitelin seinistä kiinni. Mietin että jos lähden reissuun, kävelen niin hitaasti että koko sakki saa minua odotella, tarvitsen lepotaukoja enkä yksinkertaisesti nyt pysty mihinkään ilman että saan pakollisen taukoni vaakatasossa kun sen tarve iskee. Ja sehän iskee, usein. Toinen asia minkä olen huomannut kun olen väsynyt, jo pelkkä puhuminen hengästyttää.  Lapset lähtevät tänään tai huomenna isä viikolle niin sanotusti ja voi pojat kuinka mä aion nukkua...

Mies tuli eilen kotiin ja naureskeli mulle. Taas. Nyt kun olen nimittäin kotona, valtakuntani muodostaa nämä noin öööööö 90neliötä? joita viilaan ja höylään. Kuten aiemmin sanottu, iloni tulevat pienistä asioista ja eilen innoilin vähän ja päivän aikaansaannos olivat uusi sängynpääty styroksista ja kankaasta. Sekä sellainen tarrakirjain mietelause sängynpäätyyn. Ne ilahduttivat minua kovasti ja miestäni huvittaa aina kovasti kun innoilen ja jotain uutta on taas tullut kotiin. Kaikki sotku odottaa vielä siivoajaansa (eli styroksipalloja siellä täällä) mutta ei sitä kaikkeen samana päivänä kykene :)

Tadaa! Hieno, if I might say so :) Tytär nauroi mulle kun sanoin että tänään jos jaksan, meen kangaskauppaan ostamaan jotain nättiä nauhaa. ja laitan sitä joihinkin purnukoihin ja kynttilänjalkoihin. Edullisia mutta kivoja muutoksia. No miten tämä sitten tähän sairauteen liittyy, vaikka olenkin sanonut että päivitän tänne sitä tätä. No se liittyy niin että olen päässyt pois tästä hirveästä syyllisyyden tunteesta liikkua ulkomaailmassa, sairaslomalla. Se on ollut lähes rikollista minun pienessä pääkopassani. Nyt ymmärrän että hulluksi täällä tulee ja tekee hyvää välillä mummoilla kauppaan tai kahville tuulettamaan päätään ja se on i h a n   o k e i. Hyvä mä :)

Ja tässä se sängynpääty, vaikkei olekaan kovin hyvä kuva. Ei näytä siis niiiiin hienolta kun oikeesti on :)

Huvittavaa on se, että tämä pyörrytys on seurannut minua uniinkin. Usein unissanikin nykyään olen samanlainen hattarapää ja kävelen hitaasti horjuen. Sielläkin selostan ihmisille että miksi menen näin hiljaa. Eilen (siis ihan oikeassa elämässä, ei unissa) kun hain rautakaupasta styroksia, sattui paikalle harvinaisen mukava ja puhelias myyjä. Lupasi sitten kantaa styroksini kassalle, vaikka sanoin ettei ole pakko jos on kiire, ettei ne mitään paina. Ei, kyllä minä kannan totesi mies. Vastasin hänelle etten ole maailman nopein kävelijä, että jos hänellä on kiire ei ole pakko odottaa. Hän vastasi että minulla on koko päivä aikaa. Aika ihana :) 

Juttelin vertaistukeni, Piitun kanssa pitkästä aikaa <3 Piitu on ensimäinen ihminen jonka aikanaan löysin tämän saman sairauden tiimoilta, hukkasin numeronkin jossain välissä mutta nyt olemme jälleen "tavoittaneet toisemme". Oli ihana puhua ja saada vahvistusta omille mutu tunteilleen ja kuulla että Piitulla menee suht hyvin, vaikka tällainen samanlainen mummoilija taitaa olla sielläkin päässä :)

Hyvää päivää ystävät ja tuntemattomat. Minä keskityn tänään mahdolliseen rusettinauhan hakuun. Pitää sitä tavoitteita naisella olla!