Töihin on palattu. Ja töissä on pysytty. Jonkinnäköinen stressitestikin on tehty, tuntuu että töihinpaluun jälkeen sitä on ollut riittämiin. Ja Im still standing ;) Yritin liikuntaharrastuksia aloitella ja sen tehtyäni rupesi varoituskellot aamuisin soittelemaan huonovointisuudella joten jätin liikunnan suosiolla täysin niin tilanne ei sitten äitynyt onneksi.

Stressiä on syystä että on ongelmia sijaisuuksien ja määräaikaisuuksien kanssa, saa miettiä että jatkuvatko työt vai ei. Kaiken huipuksi, jostain tuntemattomasta syystä hematologini siirsi hoitoni toiselle lääkärille kunhan hän palaa äitityslomalta joten mitään osteoporoosihoitoa tai muita sotasuunnitelmia ei ole tehty. Eikä nyt tehdä ilmeisesti ennen kuin se toinen lääkäri tulee taloon.

Ainoa hyvä asia siinä oli että hän lähetti paperini Helsinkiin jonne menen nyt luuydinnäytteeseen, labroihin ja imusolmukkeiden/vatsan ultaraääneen.Loppuvuodesta sitten lääkäri.

Pahoitin mieleni tuosta lääkärin vaihdosta, en oikein ymmärrä. Olen mielestäni ollut niin asiallinen ja yrittänyt selittää että hän ymmärtäisi että koitan vain etsiä vastauksia.Potilaalla on oikeus etsiä tietoa ja vastauksia, jos tauti on niin paha että se invalidisoi sinut sohvalle.lmeisesti olisi pitänyt uskoa vain sitä hänen vastausta ettei mitään hoitoa ole... Olen niin pahoittanut mieleni mutta koitan nyt vain porskuttaa eteenpäin ja unohtaa asian.

En vain käsitä että mielestäni erittäin asiallisen ja ystävällisen kohtelun jälkeen minä olenkin nykyään _vaikea potilas_...